Keilaaminen eli keilailu on Yhdysvalloista lähtöisin oleva, suosittu pallopeli. Keilailun tarkoituksena on laittaa keilapallo vierimään rataa pitkin niin, että se radan päädyssä kaataa mahdollisimman monta muovipäällysteistä keilaa. Itse asiassa monessa maassa on pelattu pelejä, joissa esineitä on yritetty kaataa joko vierivillä tai liukuvilla kivillä. Nykyisin keilailuna tunnettu laji syntyi vuonna 1841 Yhdysvaltojen Connecticutissa, kun peliin laitettiin kymmenes keila. Vuonna 1895 perustettiin kansallinen kattojärjestö, jonka tehtävänä oli laatia yhteiset säännöt pelille ja tällöin otettiin myös käyttöön nykyisinkin käytössä oleva pisteiden laskujärjestelmä. Suurimman huipun keilaaminen koki harrastuksena 1960-70-luvuilla.

Eurooppaan amerikkalaistyylinen keilailu saapui Ruotsin kautta. Vuonna 1923 järjestettiin siellä ensimmäinen maailmanmestaruusturnaus ja sen jälkeen keilaus lähti laajenemaan ympäri Eurooppaan. Suomeen ensimmäinen keilahalli avattuun 1920-luvun lopulla ja perustettiin myös Helsingin Bowlingliitto.

Keilauksen historia

1930-luvulla brittiläinen antropologi nimeltä Sir Flinders Petrie löysi alkukantaiset keilailun välineet lapsen haudasta. Tämä hauta oli jopa 5000 vuotta vanha ja juonsi juurensa muinaseen Egyptiin. Tämän jälkeen myös muut antropologit ovat löytäneet hierogkyfejä ja taidetta, joka viittä tämän päivän keilaukseen. Egyptistä, Kairosta, on myös löydetty ikivanha halli, jota pidetään yhtenä maailman ensimmäisistä keilaradoista. Kyseessä on siis erittäin vanha urheilulaji, joka on hyvin suosittu vielä tänäkin päivänä.

Saksa

Saksalaiset historioitsijat väittävät, että nykyajan keilaus on saanut alkunsa Saksasta ja juontaa juurensa vuodelta 300 eKr. Tuohon aikaan suurin osa saksalaisista kantoivat mukanaan puisia, tapin muotoisia sauvoja, jotka oli tarkoitettu sekä urheiluun että itsepuolustukseen. Uskottiin, että näiden sauvojen kaataminen kivellä antoi anteeksi heidän syntinsä.

Englanti

Siitä, milloin keilaus saapui Englantiin, ei ole varmaa tietoa. Aikaisin näyttö keilailusta on antiikkinen keilakenttä Southamptonissa, joka juontaa juurensa vuodelle 1299. Vuonna 1366 Kuningas Henry III kielsi keilailun koko maassa, sillä hän piti sitä häiriönä sotilaiden jousiammunta harjoituksille.

1400-lukuun mennessä keilaus sallittiin taas Englannissa ja keilakenttien ylle rakennettiin katokset, jotta pelaamaan pääsi myös huonollakin säällä. Mutta vuonna 1511 Kuningas Henry VI kielsi keilailun jälleen kerran, mutta vain köyhemmältä väeltä, sillä hän halusi keilailusta tulevan varakkaiden urheilulaji.

Tähän aikaan myös muualla Euroopassa harrastettiin keilailun erilaisia variaatioita, mukaan lukien Itävallassa, Sveitsissä ja Hollannissa. Keilojen määrä vaihteli kolmen ja 17 välillä, kuten myös keilapallon koko ja pelaajien määrä. Pelin idea pysyi kuitenkin aina samana, eli pelaajan tuli kaataa niin monta keilaa kuin pystyi.

Amerikka

Amerikkaan keilailun toi britit, saksalaiset ja hollantilaiset maahanmuuttajat. Aikaisin näyttö keilailusta Pohjois-Amerikassa on vuodelta 1670, kun hollantilaiset harrastivat keilausta New Yorkissa. 1820-luvulla uhkapeleistä tuli yleisempää etenkin työmiesten keskuudessa. Keilaradoista taas tuli uhkapelien keskuksia, joka johti väliaikaiseen keilailukieltoon joissain osavaltioissa.

1800-luvun lopussa Amerikasta löytyi useita versioita keilailusta, kiitos useiden erilaisten kulttuurien ja muiden maiden vaikutusten. Jotta virallisia joukkueita ja kilpailuja pystyttiin järjestämään, oli pelille laadittava myös yleismaalliset säännöt. 1895 perustettiin kansallinen järjestö, ”American Bowling Congress”.

Tähän aikaan myös naiset alkoivat olemaan enemmän ja enemmän osallisena keilailussa ja ulkoilmakentät siirrettiin sisätiloihin. Keilailua ei enää yhdistetty niin vahvasti uhkapeliin ja siitä tuli enemmän sosiaalisesti hyväksyttävä urheilulaji. Vasta 1907 pidettiin ensimmäinen naisten turnaus ja 1917 perustettiin naisten oma keilailujärjestö,”Women´s International Bowling Congress (WIBC), josta myöhemmin tuli maailman suurin naisten urheiluliiga.

Keilarata ja välineet

Keilarata on rakennettu lankuista, jotka on valmistettu joko puusta tai polyuretaanista. Rata on erittäin liukas, jotta pallo liikkuisi sillä ilman minkäänlaista kitkaa mahdollisimman sujuvasti ja heittoradan mukaisesti. Radan pituus on noin 30 metriä ja sen leveys puolestaan hieman yli metrin. Rata rajoittuu sen molemmin puolin sijaitseviin kouruihin, joihin radan sivuun ajautuneet keilapallot ohjautuvat ja kulkevat sitä pitkin pois radalta, keiloja kaatamatta.

Keilapallo on kova, maksimissaan reilun 7 kiloa painava kovakuminen pallo. Siinä on syvät reiät peukalolle, keskisormelle ja nimettömälle, joiden avulla keilasta saa oikean heitto-otteen. Keilapallot valitaan käsivoimien mukaan, joten aloittelijan kannattaa valita itselleen mahdollisimman kevyt keila, alarajaa keilapallon painolle ei ole olemassa.

Keilat itsessään ovat muovipinnoitteisia, ja niiden sisus on puuta. Painoa keiloilla on noin puolitoista kiloa ja niitä on radan päädyssä aina pelin alkaessa kymmenen kappaletta. Keilat asetetaan kolmion muotoiseksi kuvioksi ja jokaisen kolmion sivun pituus on 91 senttimetriä.

Vaatetus

Keilailu ei vaadi sen kummempia panostuksia vaatteiden suhteen. Ainoastaan kengät on oltava erikoisvalmisteiset, keilahalleilla ei saa käyttää normaaleja kenkiä keilatessa. Mikäli kuitenkin osallistuu keilakilpailuun, on käytettävä keilailuliiton hyväksymää pelipaitaa ja mieluusti myös suoria housuja. Shortsien, verryttelyhousujen ja farkkujen käyttö kilpailuissa on kiellettyjä. Erityiset keilakengät auttavat loppuliu’ussa sekä toisaalta myös antavat pitoa vauhdinottoradalla. Oikeakätisen keilaharrastajan liukujalta – eli se kengän liukkaampi puoli – on vasen ja vasenkätisellä harrastajalla puolestaan oikea.

Pelin kulku

Pelissä keilaajan eli sen, joka pallon laittaa vuorollaan vierimään, on tarkoitus saada pallo vierimään päin keiloja niin, että mahdollisimman moni keiloista kaatuu. Yleensä keilat kaatavat toisensa niin sanotussa ketjureaktiossa, joka onnistuu parhaiten, kun pallo osuu ykkös-, kakkos-, ja kolmoskeilojen väliin. Mikäli heitto epäonnistuu, jää osa keiloista pystyyn. Huippukeilaajien ase parhaaseen tulokseen on voimakas kierre pallossa, jolloin saadaan maksimaalinen hyöty keilaradasta. Kilpailussa keilaajan on myös otettava huomioon kyseisen radan öljyprofiili ja sen alustan kitkaisuus.

Pisteiden laskenta

Kun keilaaja on tehnyt kaikki kaatonsa, lasketaan hänelle pisteet. Yhdessä sarjassa on keilaajalla kymmenen ruutua ja näistä jokaisessa on kaksi yritystä kaikkien 10 keilan kaatamiseksi. Mikäli keilaaja tekee kaadon, eli merkintä X, on hän saanut kaadettua kaikki keilat ruudun aivan ensimmäisellä yrityksellä. Maksimipistemäärä 10 keilan sarjassa on 300 pistettä. Tämä voidaan saada aikaiseksi kun heitetään 12 kaatoa yhdessä ja samassa sarjassa.